21.9.2006

Asian tausta

Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa ollut ylilääkäri A haki virkavapautta ajalle 1.8.1993 - 31.7.1994. A:lle myönnettiin virkavapautta vain vuoden 1993 loppuun. Tulosyksikön johtaja myönsi 17.12.1993 A:lle virkavapautta ajalle 1.1. - 28.2.1994 A:n haettua virkavapautta 31.12.1994 saakka. Kuntayhtymän liittohallitus kumosi 18.1.1994 A:n valituksen johdosta päätöksen ja palautti hakemuksen uudelleen käsiteltäväksi. Tulosyksikön johtaja hylkäsi 21.1.1994 A:n virkavapausanomuksen ja määräsi A:n palaamaan työhön irtisanomisen uhalla. A:ta kuultiin 22.2.1994 ja kuntayhtymän liittohallituksen pöytäkirjaan tehdyn merkinnän mukaan hän ilmoitti tuolloin haluavansa jäädä virkavapaalle vuoden loppuun saakka. Kuntayhtymän liittohallitus päätöksellään 1.3.1994 hylkäsi A:n valituksen tulosyksikön johtajan päätöksestä ja totesi hänen virkasuhteensa lakanneeksi sillä perusteella, että hän oli ilman hyväksyttävää syytä ollut yli seitsemän päivää poissa virantoimituksesta.

A valitti virkavapautta ja virkasuhteen lakkaamista koskevista liittohallituksen päätöksistä Kymen lääninoikeuteen. Lääninoikeus kumosi päätöksellään 16.4.1996 liittohallituksen päätöksen virkasuhteen lakkaamisen osalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään 31.7.1997, ettei

A:lla ollut ollut oikeutta saada virkavapautta 28.2.1994 päättyväksi määrättyä virkavapautta pidemmäksi ajaksi. Tulosyksikön johtaja ei kuitenkaan olisi saanut 21.1.1994 tekemällään päätöksellä A:n valituksesta muuttaa A:n vahingoksi 17.12.1993 tekemällään päätöksellä A:lle 28.2.1994 asti myönnettyä virkavapautta. Korkein hallinto-oikeus kumosi 21.1.1994 ja 1.3.1994 tehdyt päätökset siltä osin kuin niillä oli hylätty A:n virkavapausanomus ajalta 1.1. - 28.2.1994 sekä hylkäsi A:n vaatimuksen pidemmän virkavapauden myöntämisestä. Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen virkavapausasiassa antamaansa ratkaisuun viitaten, ettei A ollut vielä 1.3.1994 ollut virkasäännön edellyttämää seitsemää päivää poissa virantoimituksesta. Kuntayhtymän liittohallitus ei ollut voinut sen vuoksi todeta A:n virkasuhdetta lakanneeksi.

Kotkan käräjäoikeuden tuomio 31.12.2003

Käräjäoikeus lausui A:n Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kuntayhtymää vastaan ajamasta vahingonkorvauskanteesta, että harkittaessa, oliko kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudatettu, oli kuntayhtymän menettelyä arvioitava vahingon- kärsineen kannalta. Kuntayhtymän liittohallitus oli virkasuhteen purkamispäätöksen tehdessään ja julkista valtaa käyttäessään sivuuttanut laillisuusnäkökohdat. A oli sen vuoksi menettänyt ylilääkärin viran sekä ne palkkaedut, jotka hän olisi saanut mikäli hänen virkasuhdettaan ei olisi laittomasti purettu. A oli joutunut tekemään useita määräaikaisia työsopimuksia. Hän ei ollut myöskään raskaan oikeusprosessin takia pystynyt tekemään tutkimustyötä, johon hänellä oli ollut valmis suunnitelma. Käräjäoikeus katsoi, ettei kuntayhtymä ollut noudattanut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan kohtuudella asetettavia vaatimuksia ja että kuntayhtymä oli siten vahingonkorvausvastuussa A:lle.

Käräjäoikeus totesi, että Suomen vahingonkorvausoikeudessa vallitsee täyden korvauksen periaate. Sen mukaan korvausta on suoritettava niin paljon, että vahinkoa kärsinyt pääsee samanlaiseen asemaan, jossa hän olisi, ellei vahinkoa olisi sattunut. Näin ollen oli arvioitava, mitä olisi tapahtunut, ellei vahinkotapahtumaa olisi sattunut. Vahingonkärsijä ei saanut myöskään hyötyä vahinkotapahtuman johdosta. Arvioitaessa A:n vahinkoa hänen virkasuhteensa jatkuminen 1.3.1994 - 1.8.1997 oli hypoteettinen tapahtumainkulku. Tämä merkitsi sitä, ettei A:n vahingon määrä ollut tarkasti määrättävissä tai osoitettavissa.

Kuntayhtymä oli väittänyt, että A oli pystynyt siinä määrin ansaitsemaan viranhoidon keskeytyneenä ollessa, ettei hänelle ollut syntynyt taloudellista tappiota. A ei voinut laskea edukseen tekemättömistä päivystyksistä, ylitöistä tai vastaavista maksettavia suorituksia, koska hän ei ollut työskennellyt. Mainitut korvaukset olivat korvausta epämukavasta työajasta. A oli puolestaan katsonut, että hän olisi viranhoidon ohessa pystynyt ansaitsemaan samat tulot kuin mitä hän ansaitsi viranhoidon ollessa keskeytyneenä.

A oli vuosia 1991 ja 1992 koskevien palkkalaskelmien perusteella katsonut laskelmassaan peruspalkkojen määrän vuosilta 1994 - 1997 yleiskorotuksineen olevan 844 375,16 markkaa ja kausilisien määrän samalta ajalta 478 128,43 markkaa eli yhteensä 222 429,12 euroa.

Käräjäoikeus hyväksyi A:n esittämän laskentamallin ja katsoi, että A olisi saattanut ansaita laskentamallinsa mukaiset määrät kyseessä olevana ajankohtana 1.3.1994 - 1.8.1997.

A oli esittänyt laskelmat hänelle tai hänen yhtiölleen maksetuista palkoista ja palkkioista ajalta 1990 - 1998. A:n esittämästä yhteenvedosta ilmeni, että hän oli virassa ollessaan saanut palkkioperusteisia tuloja yhtiölleen 9/1991 - 1992 646 030 markkaa ja 1993 554 955 markkaa. A:n palkka- ja palkkiotulot olivat olleet vuositasolla 983 108 ja 1 339 000 markan välillä. Asiakirjaselvityksen perusteella oli pääteltävissä, että A:n palkkioperusteiset tulot olivat olleet suurimmillaan silloin, kun hän ei ollut ollut virassa. Toisaalta A:lla oli tuolloin ollut muita palkkatuloja myös enemmän kuin mitä hänellä oli virassa ollessaan ollut. A oli pystynyt virkaan palattuaan säilyttämään palkkioperusteiset tulonsa vuonna 1998 ja ne olivat tuolloin olleet jopa korkeammat kuin esimerkiksi vuonna 1995. Sillä seikalla, että A:n yhtiön laskutus oli kasvanut hänen vuonna 1998 tapahtuneen virkasuhteensa purkamisen jälkeen, ei ollut merkitystä tämän asian ratkaisun kannalta.

A väitettä, että hän olisi pystynyt 1.3.1994 - 1.8.1997 ansaitsemaan viranhoitonsa ohessa kaikki edellä mainitut palkka- ja palkkiotulot, tukivat hänen kokonaistulonsa vuosilta 1992 - 1998. A oli väittänyt, että hän olisi pystynyt joustavin järjestelyin suoriutumaan niistä töistä, jotka hän oli tehnyt. A oli kirjallisen todisteen mukaan ollut vuonna 1998 Sairaala Mehiläisessä 94 sydänleikkauksessa. Sanottu todiste tuki A:n kertomaa töiden järjestelyistä ja sydänleikkauksiin tarvittavasta ajasta.

Käräjäoikeus katsoi kirjallisten todisteiden ja selostamansa suullisen näytön tukevan A:n näkemystä siitä, että hän olisi virassa ollessaan pystynyt suorittamaan joustavin järjestelyin niin Diakonissalaitoksella kuin Sairaala Mehiläisessä tekemänsä työt sekä toimimaan yhteistyössä kirurgi R:n kanssa joka toinen viikonloppu. A:n vahingon määrää oli mahdotonta selvittää. Lähtökohtana oli kuitenkin pidettävä sitä, että A:n vahinko oli se palkkaus, minkä kuntayhtymä olisi hänelle maksanut, ellei A:n virkasuhdetta olisi laittomasti purettu. Kun se, että vahinkoa ei pystytty tarkasti selvittämään, johtui kuntayhtymän lainvastaisesta menettelystä, A ei saanut sen vuoksi kärsiä vahinkoa. A:n vaatimus oli siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus tulkitsi A:n ansainneen viimeisen määrävuosilisänsä hänen esittämänään ajankohtana. Vaikka A oli anonut virkavapautta vuodeksi 1994, oli hänen ilmoitustaan viranhoitoon paluusta ilman virkasuhteen purkua pidettävä uskottavana.

Käräjäoikeus velvoitti kuntayhtymän maksamaan A:lle vahingonkorvaukseksi 222 429,12 euroa korkoineen 17.4.2002 lukien.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pekka Pöyhönen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 24.5.2005

A ja kuntayhtymä valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A oli toiminut kuntayhtymän palveluksessa ylilääkärin virassa. Kuntayhtymä oli purkanut hänen virkasuhteensa, mutta Korkein hallinto-oikeus oli kumonnut päätöksen ja A oli palannut virkaansa. Asiassa oli kysymys siitä, oliko kuntayhtymä vahingonkorvausvelvollinen A:lle sen johdosta, että hänelle ei ollut ajalta 1.3.1994 - 1.8.1997 maksettu palkkaa virastaan. Asiassa oli edelleen ratkaistava, mikä vaikutus A:n muualta saamilla tuloilla oli mahdolliselle vahingonkorvaukselle.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan kuntayhtymän vastuun syntyminen edellytti tuottamusta eli kuntayhtymän toimielinten oli tullut menetellä asiaa ratkaistessaan huolimattomasti. Vastuun syntymisen edellytyksenä oli, ettei ollut noudatettu toimen suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettuja vaatimuksia.

Pelkästään se seikka, että hallintotuomioistuimet olivat muuttaneet kuntayhtymän liittohallituksen ratkaisuja, ei johtanut vahingonkorvausvelvollisuuteen. Oikeuskäytännössä oli katsottu, että vahingonkorvausvelvollisuuden syntyminen edellytti ratkaisutoiminnan olevan ilmeisen virheellistä eikä vastuuta voitu perustaa erilaiseen lopputulokseen harkinnanvaraisissa näyttö- ja oikeuskysymyksissä (KKO 1983 II 48, 1996:78 ja 2000:14). Riittävänä ei ollut pidetty, että tehty ratkaisu voitiin kyseenalaistaa. Jos kuitenkin ratkaisutoiminnassa oli sivuutettu laillisuusnäkökohdat soveltamalla selkeitä säännöksiä virheellisesti, syntyi korvausvastuu. Harkittaessa kuntayhtymän toimielinten huolellisuusvelvoitetta oli kiinnitettävä huomiota siihen, että kysymys oli ollut A:n vakituisesta työpaikasta ja virkasuhteen purkamisella oli ollut vaikutusta myös hänen vastaisiin työnsaanti- mahdollisuuksiinsa. Näistä syistä kuntayhtymältä oli tullut edellyttää huolellista harkintaa.

Asiassa ei ollut selvitetty, että A:n virkavapausasiaa käsiteltäessä noudatettavat määräykset ja käytäntö olisivat yksiselitteiset. Kysymys siitä, oliko myöhemmin tehty päätös A:n valituksen johdosta hylätä virkavapaushakemus myös jo myönnetyn virkavapauden osalta virheellinen, oli ratkaistava tulkitsemalla sitä koskevia määräyksiä. A:ta oli kuultu ennen hänen virkasuhteensa purkamista ja tässä yhteydessä oli yksiselitteisesti tuotu esiin, että hänen laiminlyöntinsä palata työhönsä johtaa virkasuhteen lakkaamiseen. Asiassa oli vain kysymys siitä, olisiko asiaa ratkaistaessa tullut huolellisesti menetellen kiinnittää huomiota siihen, että vasta 1.3.1994 alkaen mahdollisesti jatkuva poissaolo olisi virkavapauden myöntämistä, valitusmenettelyä ja myönnetyn virkavapauden lyhentämistä koskevien periaatteiden vuoksi voitu ottaa huomioon poissaoloedellytystä harkittaessa. Hovioikeus katsoi, että kysymys oli siinä määrin tulkinnanvarainen, että kuntayhtymän liittohallitus oli noudattanut toimen suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettuja vaatimuksia.

Edellä mainituilla perusteilla A:n esittämälle vahingon korvausvaatimukselle ei ollut perustetta. Hovioikeus ei siten ottanut käsiteltäväkseen kysymyksiä vahingon määrästä ja sille tuomittavasta viivästyskorosta.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi A:n kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jussi Kartimo, Tapani Vasama ja Tuomo Kurki. Esittelijä Tapani Vasama.

Perustelut

Asian tausta

1. A on hakenut virkavapautta X aluesairaalan ylilääkärin virasta ajalle 1.8.1993 - 31.7.1994. Hänelle on myönnetty virkavapautta vain vuoden 1993 loppuun. A:n haettua virkavapautta 31.12.1994 saakka aluesairaalan operatiivisen tulosyksikön johtaja on 17.12.1993 myöntänyt hänelle virkavapautta ajalle 1.1. - 28.2.1994. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kuntayhtymän liittohallituksen kumottua 18.1.1994 päätöksen ja palautettua hakemuksen uudelleen käsiteltäväksi tulosyksikön johtaja on 21.1.1994 hylännyt A:n virkavapausanomuksen kokonaan ja määrännyt A:n palaamaan työhön irtisanomisen uhalla. Kuntayhtymän liittohallituksen pöytäkirjaan tehdyn merkinnän mukaan A on häntä 22.2.1994 kuultaessa ilmoittanut haluavansa jäädä virkavapaalle vuoden loppuun saakka. A:n valitettua tulosyksikön johtajan päätöksestä kuntayhtymän liittohallitus on päätöksellään 1.3.1994 hylännyt valituksen ja todennut A:n virkasuhteen lakanneeksi sillä perusteella, että hän oli ilman hyväksyttävää syytä ollut yli seitsemän päivää poissa virantoimituksesta.

2. Kymen lääninoikeus on päätöksellään 16.4.1996 kumonnut liittohallituksen päätöksen virkasuhteen lakkaamisen osalta. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 31.7.1997 katsonut, ettei A:lla ollut ollut oikeutta saada virkavapautta 28.2.1994 päättyväksi määrättyä virkavapautta pidemmäksi ajaksi. Tulosyksikön johtaja ei kuitenkaan olisi saanut 21.1.1994 tekemällään päätöksellä A:n valituksesta A:n vahingoksi muuttaa 17.12.1993 tekemällään päätöksellä A:lle 28.2.1994 asti myönnettyä virkavapautta. Korkein hallinto-oikeus on kumonnut 21.1.1994 ja 1.3.1994 tehdyt päätökset siltä osin kuin niissä oli hylätty virkavapausanomus ajalta 1.1. - 28.2.1994 sekä hylännyt A:n vaatimuksen pidemmän virkavapauden myöntämisestä. Korkein hallinto-oikeus on katsonut virkavapausasiassa antamaansa ratkaisuun viitaten, ettei A ollut vielä 1.3.1994 ollut virkasäännön edellyttämää seitsemää päivää poissa virantoimituksesta. Kuntayhtymän liittohallitus ei ollut voinut sen vuoksi todeta A:n virkasuhdetta lakanneeksi.

Ratkaistavat kysymykset

3. Kysymys on siitä, onko kuntayhtymä julkista valtaa käyttäessään aiheuttanut A:lle vahinkoa sellaisella virheellä tai laiminlyönnillä, joka vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla voi perustaa kuntayhtymälle korvausvelvollisuuden. Lisäksi kysymys on siitä, onko A vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n nojalla menettänyt oikeuden vaatia kuntayhtymältä korvausta sen vuoksi, että hän olisi laiminlyönyt tuohon säännökseen perustuvan muutoksenhakuvelvollisuuden. Mikäli vastuuperusteen katsotaan olevan olemassa, kysymys on siitä, onko A:lle, jonka virkasuhde on kuntayhtymän liittohallituksen päätöksen johdosta ollut lakanneena 1.3.1994 - 31.7.1997, aiheutunut kuntayhtymän menettelyn johdosta vahinkoa.

Vastuuperuste

4. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sanotun pykälän 2 momentin mukaan korvausvastuu edellyttää, ettei toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ole noudatettu. Kuten hovioikeus on todennut, silloin kun korvausvaatimus perustuu ratkaisuun, joka edellyttää oikeudellista harkintaa, julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun ei ole katsottu syntyvän yksinomaan sillä perusteella, että valitusviranomainen on sittemmin todennut alemman viranomaisen tai tuomioistuimen harkinnan virheelliseksi ja päätynyt itse erilaiseen lopputulokseen (KKO 1983 II 48, 2000:14, 2002:78).

5. Arvioitaessa, voidaanko oikeudellista harkintaa pitää sillä tavoin virheellisenä, että korvausvastuun edellytykset täyttyvät, on oikeuskäytännössä otettu huomioon asian ja erityisesti siinä sovellettavien oikeussäännösten laatu. Merkitystä on tässä suhteessa annettu muun muassa sille, onko oikeussääntö ollut selvä ja yksiselitteinen vai onko se edellyttänyt monitahoista harkintaa ja hyvin erilaisten seikkojen huomioon ottamista sekä millaisen harkintavallan se on antanut soveltajalleen. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos päätöstä tehtäessä ei ole noudatettu asiaa koskevia selkeitä säännöksiä tai määräyksiä taikka niitä on sovellettu virheellisesti, julkisyhteisön korvausvelvollisuuden edellytykset voivat täyttyä (KKO 1996:78, 1998:9, 2004:65), kun taas toisin voi olla päätöksenteossa merkityksellisen oikeustilan ollessa epäselvempi tai harkinnanvaraisempi (KKO 2002:78).

6. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasäännön 34 §:n 3 momentin mukaan virkavapauden myöntäminen ja virkavapausajan pituus ovat viranomaisen harkinnassa, jollei joiltakin osin muualla ole toisin säädetty tai määrätty taikka kunnallisen virkaehtosopimuksen nojalla ole toisin sovittu. Mikäli virkavapautta ei voida myöntää hakemuksen mukaisesti, hakemus on hylättävä tai virkavapaus voidaan viranhaltijan suostumuksella myöntää pyydettyä lyhyemmäksi ajaksi. Virkasäännön 15 §:n 5 momentin mukaan virkasuhde voidaan todeta lakanneeksi, jos viranhaltija on luvattomasti tai hyväksyttävää estettä ilmoittamatta ollut poissa virantoimituksesta yhtäjaksoisesti yli seitsemän kalenteripäivää. Irtisanomiseen oikeutetun viranomaisen on tällöin päätöksellään viipymättä todettava virkasuhteen lakkaaminen. Viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen kuin virkasuhde todetaan lakanneeksi.

7. Tulosyksikön johtaja on päätöksellään 17.12.1993 vastoin virkasäännön nimenomaista määräystä ilman A:n suostumusta myöntänyt hänelle virkavapautta pyydettyä lyhyemmäksi ajaksi eli 28.2.1994 saakka. Johtajan olisi tuolloin tullut hylätä A:n hakemus, kun hän oli päättänyt olla myöntämättä A:lle virkavapautta hakemuksen mukaisesti. Kuntayhtymän liittohallituksen kumottua A:n valituksesta tulosyksikön johtajan päätöksen ja palautettua hakemuksen johtajalle uudelleen käsiteltäväksi johtaja on päätöksellään 21.1.1994 hylännyt A:n virkavapaushakemuksen. A on tuolloin ollut johtajan 17.12.1993 tekemän päätöksen mukaisella virkavapaalla virastaan 1.1.1994 lukien.

8. Korkein oikeus toteaa, että hallintolainkäytössäkin on vakiintunut oikeusperiaate, jonka mukaan päätöstä ei saa yksin muutoksenhakijan tekemän valituksen johdosta muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi. Tämä periaate koskee myös sitä tilannetta, että valitusviranomainen on muutoksenhakijan valituksesta palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi hallintoviranomaiselle. Kun virkavapaushakemusta asian palauttamisen jälkeen uudelleen käsitellyt tulosyksikön johtaja on hylännyt hakemuksen aikaisemmin hyväksymältään ajalta 1.1. - 28.2.1994, hän on tehnyt päätöksen, jolle ei ole ollut oikeudellisia edellytyksiä.

9. Kun tulosyksikön johtaja ei olisi saanut A:n vahingoksi muuttaa 17.12.1993 tekemäänsä päätöstä, jolla A:lle oli myönnetty virkavapautta 28.2.1994 saakka, A ei ole vielä 1.3.1994 ollut luvattomasti tai hyväksyttävää estettä ilmoittamatta poissa virantoimituksesta yli seitsemää kalenteripäivää. Kuntayhtymän liittohallitus ei siten ole voinut päätöksellään 1.3.1994 virkasäännön 15 §:n 5 momentin nojalla todeta A:n virkasuhdetta tuolloin lakanneeksi. Liittohallitus on valitusviranomaisena käsitellyt A:n valituksen tulosyksikön johtajan virkavapautta koskevasta päätöksestä. Viranhaltijan tulee voida lähteä siitä, että viranomainen päättäessään hänen palvelussuhdeturvastaan ja oikeudestaan pysyä virassa noudattaa virkasäännön määräyksiä ja hallinnossa sovellettavia selkeitä oikeusperiaatteita. Valitusviranomaisena liittohallituksen on tullut tuntea muun muassa se oikeusperiaate, ettei hallintopäätöstä saa yksin muutoksenhakijan valituksesta muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi, ja liittohallituksen olisi myös tullut havaita tulosyksikön johtajan tässä suhteessa tekemä virhe. Liittohallitus ei kuitenkaan ole korjannut virheellistä päätöstä, vaan on liittänyt siihen seuraamuksena virkasuhteen päättymisen. Liittohallitus ei tällöin ole päätöksen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen noudattanut päätöksenteolle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Kuntayhtymä on siten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla vastuussa liittohallituksen virheellisestä päätöksestä A:lle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta.

10. A on hakenut lääninoikeudessa muutosta kuntayhtymän liittohallituksen 1.3.1994 tekemään päätökseen, jolla virkasuhde on todettu lakanneeksi, ja edelleen lääninoikeuden päätökseen Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen hän on hallinto-oikeudellisin keinoin pyrkinyt saamaan ne palkkaedut, jotka hän on virantoimituksen keskeytymisen ajalta menettänyt. A ei siten ole laiminlyönyt vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:ssä säädettyä muutoksenhakuvelvollisuutta.

Vahinko

11. Kanteessaan A on vaatinut vahingonkorvauksena saamatta jäänyttä palkkaa päivystys- ja muine korvauksineen ajalta 1.3.1994 - 1.8.1997. A on väittänyt, että hän olisi voinut suorittaa yksityissektorilla sanottuna aikana tekemänsä työt virkansa ohella ja ettei näistä töistä saatuja tuloja siten voida vahingonkorvausta määriteltäessä vähentää saamatta jääneestä palkasta. Kuntayhtymä on puolestaan katsonut, että vahingonkorvauslaskelmassa palkasta tulee vähentää muualla ansaitut tulot. A:n työskentely yksityissektorilla mainittuna aikana oli ollut päätoimista ja hänen ansionsa tuona aikana olivat olleet niin suuret, ettei A:lle ollut aiheutunut vahinkoa virantoimituksen keskeytymisestä. Kuntayhtymän mukaan A ei olisi voinut suorittaa näitä töitä virassa ollessaan.

12. Arvioitaessa, onko A:lle aiheutunut korvattavaa vahinkoa ja missä määrin, lähtökohtana on se, että sinä ajanjaksona, jonka hänen virkasuhteensa kuntayhtymään on ollut lainvastaisesti purettuna, A:lta ovat jääneet saamatta ne tulot, jotka hän olisi saanut hoitaessaan tuota ylilääkärin virkaansa, mutta samalla hän on ollut vapaa hankkimaan tuloja muulla työllä sen ajan, jonka viran hoitaminen muutoin olisi vienyt. Siltä osin kuin A on voinut korvata ylilääkärin viranhoidon keskeytymisen vuoksi menettämänsä tulot tekemällä viranhoidon sijasta muuta työtä ja hankkimalla tuloja siitä, hänelle ei ole aiheutunut sellaista vahinkoa, jonka kuntayhtymä olisi velvollinen korvaamaan. Vastaava periaate ilmenee nyttemmin kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 45 §:stä.

13. A on 24.6.1993 tehnyt Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa määräaikaisen työsopimuksen ajalle 1.8.1993 - 30.6.1994. Sopimuksen mukaan hänen palkkansa oli 19 000 markkaa kuukaudessa. A:n tehtäviin kuului kahdeksan sydänanestesiaa ja perfuusiota kuukaudessa ja muut esimiehen osoittamat tehtävät. A:lla oli oikeus päivystää ja tehdä useampia sydänanestesioita, joiden korvaus lisättiin kuukausittain peruspalkkaan. Vastaavansisältöisen määräaikaisen työsopimuksen A on 19.7.1994 tehnyt Diakonissalaitoksen kanssa ajalle 1.8.1994 - 30.6.1995. Palkaksi on sovittu 19 000 markkaa kuukaudessa ja sen lisäksi 1 000 markkaa "hallinnollisista tehtävistä K:n sijaisena". Vielä A on 13.6.1995 tehnyt Diakonissalaitoksen kanssa määräaikaisen työsopimuksen ajalle 1.8.1995 - 30.6.1996. Tehtäviin sisältyi sopimuksen mukaan kahdeksan sydänanestesiaa ja perfuusiota kuukaudessa "keskimäärin 11 kuukauden aikana" eli yhteensä 88 sydänanestesiaa ja perfuusiota ja kyseessä oleviin anestesioihin liittyvät takapäivystykset sekä muut esimiehen osoittamat tehtävät. Palkka oli 20 000 markkaa kuukaudessa ja 1 000 markkaa "hallinnollisista tehtävistä K:n sijaisena". A:lla oli oikeus päivystää ja tehdä useampia sydänanestesioita, joiden korvaus lisättiin peruspalkkaan. Sopimuksessa oli vielä maininta siitä, että muu anestesiologitoiminta tapahtui ammatinharjoittajana. Sydänleikkaukset ajoittuivat viikottain ajalle maanantai-keskiviikko, ellei toisin sovittu.

14. A:n laskelma saamatta jääneistä palkoista perustuu siihen, että hänen vuosien 1991 ja 1992 keskimääräinen peruspalkkansa oli ollut 19 743,73 markkaa kuukaudessa ja että yleiskorotukset ja 5. kokemuslisä huomioon ottaen peruspalkka olisi vuosina 1994 - 1997 ollut 19 743,73 - 21 285,50 markkaa kuukaudessa ja 197 437,30 - 252 223,80 markkaa vuodessa vuosina 1994 - 1996. Lisäksi A on väittänyt, että hänelle olisi aiheutunut vahinkoa päivystyskorvausten ja muiden korvausten saamatta jäämisestä. Näiden määräksi hän on laskelmassaan arvioinut vuonna 1994 113 787,80 markkaa, vuonna 1995 138 730,07 markkaa, vuonna 1996 141 827,49 markkaa ja vuonna 1997 83 783,07 markkaa. A:n laatimasta taulukosta ilmenee, että hän on saanut muilta työnantajilta palkkatuloja ja palkkioita vuonna 1993 251 271 markkaa, vuonna 1994 521 810 markkaa, vuonna 1995 407 375 markkaa, vuonna 1996 434 074 markkaa ja vuonna 1997 82 433 markkaa. A:n verotustiedoista ilmenee, että Diakonissalaitos on maksanut A:lle palkkaa vuonna 1993 169 078 markkaa, vuonna 1994 430 476 markkaa, vuonna 1995 342 604 markkaa, vuonna 1996 371 352 markkaa ja vuonna 1997 11 415 markkaa. Lisäksi Diakonissalaitos on maksanut A:n omistamalle Kymen Leikkaus- ja anestesiapalvelu Oy:lle palkkioita A:n Diakonissalaitoksella ammatinharjoittajana tekemistä töistä. A:n Diakonissalaitokselle ja muille toimeksiantajille tekemän työn osuus yhtiön liikevaihdosta on ollut seuraava: vuosi 1993 554 955 markkaa, vuosi 1994 570 062 markkaa, vuosi 1995 729 382 markkaa, vuosi 1996 905 403 markkaa ja vuosi 1997 1 112 948 markkaa. A on sanottuina vuosina saanut yhtiöstä myös osinkotuloja.

15. A on Korkeimmassa oikeudessa henkilökohtaisesti kuultuna kertonut, että hänen työaikansa kuntayhtymän ylilääkärinä oli ollut 37 tai 38 tuntia viikossa. Diakonissalaitoksella palkkatyö ei ollut ollut sidottu työaikaan. Sydänleikkauksia oli tehty "könttänä" muutamina päivinä viikossa eli käytännössä torstaina ja perjantaina, yleensä ei koskaan maanantaina ja tiistaina. Päivässä oli tehty noin kaksi sydänleikkausta, yksi aamulla ja toinen illalla. Yksi sydänleikkaus oli kestänyt 2 - 3 tuntia. A oli tehnyt sydänleikkauksiin liittyviä anestesioita illalla. Hän oli voinut itse valita työajan. Lisäksi hän oli tehnyt Diakonissalaitoksella muuta työtä ammatinharjoittajana palkkioperusteella iltaisin. A:n mukaan sydänleikkaukset ja muut työt olisi voitu tehdä rinnan virkatyön kanssa muun muassa niin sanottuina aktiivivapaa-aikoina. A oli 1.8.1994 lukien ollut lääketieteen tohtori K:n sijaisena Diakonissalaitoksella, mutta tämä ei ollut näkynyt hänen työtehtävissään mitenkään. A ei ollut tehnyt hallinnollisia tehtäviä eikä hänen tehtäviinsä ollut kuulunut vastata teho-osastosta. A oli tehnyt Kotkan alueella kirurgi R:n kanssa työtä yhtiönsä lukuun viikonloppuisin ja joskus viikollakin iltaisin. Lopetettuaan työskentelyn Diakonissalaitoksella A oli tehnyt töitä Sairaala Mehiläisessä iltaisin.

16. Ylilääkäri K, joka oli ollut 1990-luvun alkupuolella anestesiologina Diakonissalaitoksella, on todistajana Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että Diakonissalaitoksella oli kesän 1993 jälkeen tehty sydänleikkauksia pääasiassa maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, jotta teho-osasto saataisiin suljettua viikonlopuksi. Vain erittäin kiireellistä hoitoa vaativia potilaita oli leikattu torstaisin. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona oli pyritty leikkaamaan kaksi potilasta päivässä, yksi aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. K ja A olivat jakaneet leikkauksiin liittyvät tehtävät siten, että joinakin päivinä he tekivät anestesioita aamusta iltaan vuoronperään tai toinen aamulla ja toinen illalla. Kirurgi oli vastannut osastonlääkärinä teho-osastosta. Anestesiologi oli voinut leikkauksen jälkeen poistua sairaalasta sen jälkeen, kun potilas oli siirretty teho-osastolle. Anestesiologi oli hälytetty paikalle vain erityistilanteessa. A oli tehnyt myös ylimääräisiä sydänleikkauksiin liittyviä töitä palkkiota vastaan ja muutamana iltana viikossa leikkaussalissa ammatinharjoittajana muita töitä. K katsoi, että mainitut tehtävät olisi ollut mahdollista hoitaa virkatyön ohessa, jos niihin olisi käyttänyt virasta myönnettyä virkavapautta tai niin sanottuja aktiivivapaita.

17. Toimitusjohtaja T on todistajana Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että sydänleikkaukset Diakonissalaitoksella olivat alkaneet noin kello 12 ja muita leikkauksia oli tehty kello 8:sta pääsääntöisesti kello 16:een tai 18:een saakka. A:n tehtäviin K:n sijaisena oli kuulunut hoitaa teho-osaston lääkärin tehtävät ja siten vastata teho-osaston potilaiden valvonnasta. Tämä oli ollut syynä siihen, että A:n kanssa oli tehty työsopimus sen sijaan, että hän olisi hoitanut tehtäviä ammatinharjoittajana. Oli tarvittu kokoaikaista lääkäriä, kun osastolla oli jatkuvasti potilaita. A:n työ Diakonissalaitoksella oli ollut päätoiminen työ, koska hänen piti potilasturvallisuuden vuoksi valvoa osastolla olevia potilaita. Diakonissalaitoksella oli ollut vain yksi työsuhteinen anestesiologi. Muut anestesiologit tekivät iltatöitä eivätkä hoitaneet teho-osaston anestesiologin tehtäviä. Myös A:n ensimmäinen määräaikainen työsopimus oli ollut päätoiminen. Sydänleikkauksia oli tehty vain arkisin ja etupäässä päivällä. Ensimmäinen leikkaus oli aloitettu päivällä ja toinen iltapäivällä noin kello 14 - 15. Nämä leikkaukset hoiti työsopimussuhteinen anestesiologi. T:n mukaan lääkäriä ei olisi palkattu työsuhteeseen Diakonissalaitokselle, jos hän ei olisi ollut käytettävissä virka-aikana. Sydänleikkausten ajat oli suunniteltu etukäteen ottaen huomioon sairaanhoitajien työvuorot ja kirurgien aikataulut. Muiden leikkausten osalta kirurgi ja potilas olivat sopineet leikkausajankohdan. Suurin osa näistä muista leikkauksista oli suoritettu aamulla kello 8:sta alkaen. T:n mukaan leikkaustoimintaa Diakonissalaitoksella ei olisi voitu suorittaa muun viran ohessa.

18. A:n viikottainen työaika ylilääkärin virassa on ollut noin 37 tuntia viikossa ajoittuen pääsääntöisesti virka-aikaan kello 8 - 16. K:n ja T:n todistajankertomuksista ilmenee, että A:n työskentely Diakonissalaitoksella määräaikaisten työsopimusten perusteella on edellyttänyt anestesioiden suorittamista arkipäivisin sanottuna virka-aikana. T:n mukaan työsuhteen solmimisen edellytyksenä on ollut, että A on ollut käytettävissä virka-aikana. Tätä tukee se, että A on 1.8.1993 alkanutta työsuhdetta varten hakenut virkavapautta ylilääkärin virasta ja vielä 22.2.1994 kuulemistilaisuudessa vahvistanut haluavansa jäädä virkavapaalle vuoden 1994 loppuun saakka. Tähän nähden ja riippumatta siitä, onko A:n K:n sijaisena toimiessaan tullut huolehtia potilaiden valvonnasta teho-osastolla, minkä hän on kiistänyt, Korkein oikeus katsoo, että A:n työ Diakonissalaitoksella on ollut päätoimen luonteinen ja ettei A olisi kyennyt hoitamaan näitä työtehtäviä samanaikaisesti kuntayhtymän ylilääkärin virkatehtävien kanssa.

19. Diakonissalaitoksen työn loputtua vuonna 1996 A on siirtynyt Sairaala Mehiläiseen, jossa työ on ollut palkkioperusteista ja laskutettu Kymen Leikkaus- ja anestesiapalvelut Oy:n kautta. Yhtiön liikevaihto ja A:n yhtiöstä saatavissa olevat tulot ovat kasvaneet voimakkaasti. Vaikka A:n tehtävistä Mehiläisessä ei olekaan asiassa esitetty selvitystä enemmälti, jo siitä, että hän on näistä tehtävistä saanut vastaavat tulot kuin Diakonissalaitoksen tehtävistä, on pääteltävissä, että tehtävät ovat määrältään ja ajankäytöltään vastanneet tehtäviä Diakonissalaitoksella. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei A olisi kyennyt ylilääkärin toimensa ohella hoitamaan myöskään Sairaala Mehiläisessä suorittamiaan tehtäviä.

20. A ei siten olisi viranhoidon ohella pystynyt hoitamaan Diakonissalaitoksessa ja Sairaala Mehiläisessä hoitamiaan tehtäviä. Näin ollen mainituissa tehtävissä ansaitut tulot on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko ja missä määrin A:lle aiheutunut vahinkoa. Esitetyn selvityksen perusteella Korkein oikeus arvioi, että hän on jo niistä saanut vastaavanlaiset tulot, jotka hän olisi saanut virkatehtävistään päivystyskorvauksineen ynnä muine lisineen. Näin ollen, riippumatta siitä, olisiko hän kyennyt ja missä määrin hoitamaan muita Kymen Leikkaus- ja anestesiapalvelu Oy:n kautta tekemiään töitä virantoimituksensa ohessa, Korkein oikeus katsoo, ettei hänelle ole virantoimituksen keskeytyksestä aiheutunut korvattavaa vahinkoa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Timo Esko. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.